Projektihommia
Hei !
Viikko on jälleen mennyt todella nopeasti ja oikeastaan tajusin vasta eilen illalla asunnolle palatessa, että perinteinen keskiviikon blogikirjoitus oli kokonaan tekemättä. Pahoittelut siitä!
Vime viikolla kävin ensimmäistä kertaa soittamassa jameissa Tanskassa. Torstain blues jamit olivatkin melko lähellä delta blues -tyyliä, mikä tietenkin oli sangen mukavaa vaihtelua. Tänään onkin tarkoitus mennä sinne uudestaan soittamaan pari kappaletta.
Perjantaina vein sähkökitaran huoltoon paikalliseen soitinliikkeeseen, koska yksi kitaran potikka oli aivan liian meluisa. Hyvällä tuurilla saatan saada sen vielä takaisin tällä viikolla, mikä tietenkin olisi erittäin tervetullutta. Koulun kitarat ovat ihan siedettävässä kunnossa, mutta suosisin enemmän omaa sähkökitaraani.
Tämä viikko kokonaisuudessaan kuluu CAB -projektin parissa. Käytännössä viikko on ollut biisien tekemistä uusien ihmisten kanssa, mikä tietenkin on ollut todella hauskaa vaihtelua. Eilisilta päättyi myös jameihin koululla. Näissä ei sen sijaan ollut mitään rajausta musiikin tyylin suhteen, joten oli myös mahdollista päästä soittamaan monipuolisesti erilaista musiikkia.
Lauantaina projekti huipentuu konserttiin, jossa esitetään tällä viikolla tehtyjä tuotoksia. Sitä ennen kuitenkin on vielä luvassa workshoppeja erilaisista aiheista, kuten biisinteosta, lyriikasta, luovasta rytmiikan käytöstä yms. Itse ajattelin vähän poistua mukavuusalueelta tällä viikolla ja kokeilla sanoituspuoleen liittyviä workshoppeja. Jännä tietenkin nähdä, mitä sitä vielä oppii tällä viikolla.
Tässä nyt muutama sananen jälleen kuluneesta viikosta. Koitin tiivistää tekstiä mahdollisimman paljon. Kuvia en tälläkään viikolla muistanut ottaa, mutta pyrin ottamaan vähän lisää kuvamateriaalia tämän viikon toiminnasta. Etenkin konsertista koitan saada jotain materiaalia tännekin jaettavaksi. Seuraava viikko onkin sitten lomaviikkoa.
Ensi viikkoon !
-Teemu

Kommentit
Lähetä kommentti