Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Myöhäisviikon päivityksiä osa 2

Kuva
Hei taas! Jälleen on viikottaisen päivityksen aika. Tämä viikko on kulunut jälleen todella nopeasti ja on todella huikeaa ajatella, että vajaan kuukauden päästä olisi tarkoitus lentää takaisin Suomeen. Ehdottomasti tämän viikon huikein kohokohta oli keskiviikkona oman konsertin soittaminen ja tietenkin tiistaina oman kitaran takaisin saaminen. Treenikertojen määrä bändin kanssa oli tällä kertaa huomattavasti vähemmän, mikä tietenkin etukäteen sai jännittämään tulevaa konserttia hieman enemmän kuin koskaan aikasemmin. Kyseessä kuitenkin oli setillinen omaa musiikkiani yhtä kappaletta lukuunottamatta. Kaikki sujui kuten olin suunnitellut ja olen tyytyväinen keskiviikon konserttiin. Tällä viikolla olikin viimeiset laulu- ja rotationtunnit. Näistä tuli saatua paljon irti omaan opettamiseen ja etenkin bändiopetusta varten rotation toimi todella hyvänä pohjustuksena ensi vuoden ryhmäpedagogiikkaa varten. Täysin vastaavanlaista pohjustusta muihin instrumentteihin ei ole ...

Myöhäisviikon päivityksiä osa 1

Hei ! Ainakin tämän ja ensi viikon kirjoittelut venähtävät loppuviikolle, sillä kaikkein intensiivisimmät päivät sattuvat osumaan keskelle viikkoa. Säännöllinen kirjoittelu tänne jatkuu siitä huolimatta. Viime viikko sujui mukavasti pääsiäsloman merkeissä, mutta yllättävintä ehkä oli huomata se, että kaupunki hiljeni lähes kokonaan torstaista maanantaihin. Lauantai oli ainoa poikkeus, mutta muuten ainoa auki oleva paikka sattui olemaan lähin ruokakauppa. Viikonlopun aikana sainkin sävellettyä kasaan kokonaan uuden kappaleen, jonka tulen esittämään ensi viikolla olevassa konsertissa. Sävellysprosessi tapahtui tällä kertaa nuotintamalla suoraan koko kappale nuotinnusohjelmalla. Yleensä olen käyttänyt jotain instrumenttia hieman apuna, mutta tällä kertaa kokeilin vähän erilaista lähestymistapaa. Hieman tässä jännittää etukäteen koko konsertti, sillä alkuviikosta piti vielä tehdä viime hetken muutokset miehitykseen, mutta muuten tällä hetkellä löytyy täysi luotto jokaiseen soittajaan...

Projektihommia 2

Kuva
Heissan ! Tällä kertaa näyttää siltä, että kerkeän jopa kirjoittamaan blogitekstin keskiviikkona, kuten tässä kevään aikana on tapana ollut. Viime viikko menikin yllättävän nopeasti CAB -projektin muodossa. Ruoat, workshopit ja lauantain keikka olivat kaikki äärimmäisen mahtavia. Voisin ehkä tämän tekstin muodossa nostaa esille mainitsemisen arvoisia asioita kyseisestä projektista. Ensinnäkin workshoppien suhteen oli todella hyvää tarjontaa viime viikolla. Omalla kohdalla oli hieman vaikeaa valita, mikä olisi kaikkein hyödyllisintä minulle, mutta lopulta sainkin valittua aika hyvän kokonaisuuden. Torstaina olin lähinnä mukana biisintekijöiden workshopissa ja päädyin sanoittamaan kappaleen. Tekstin jälkeen luonnollisesti vielä on vuorossa melodian, harmonian yms. hahmoittaminen, mutta sen teen tuonnempana. Lyriikkaan olen jopa poikkeuksellisen tyytyväinen. Perjantaina osallistuin vapaamman improvisoinnin ja polyrymien workshoppeihin. Molemmista oli aikaisemmin kokemusta, mutta esi...

Projektihommia

Hei ! Viikko on jälleen mennyt todella nopeasti ja oikeastaan tajusin vasta eilen illalla asunnolle palatessa, että perinteinen keskiviikon blogikirjoitus oli kokonaan tekemättä. Pahoittelut siitä! Vime viikolla kävin ensimmäistä kertaa soittamassa jameissa Tanskassa. Torstain blues jamit olivatkin melko lähellä delta blues -tyyliä, mikä tietenkin oli sangen mukavaa vaihtelua. Tänään onkin tarkoitus mennä sinne uudestaan soittamaan pari kappaletta. Perjantaina vein sähkökitaran huoltoon paikalliseen soitinliikkeeseen, koska yksi kitaran potikka oli aivan liian meluisa. Hyvällä tuurilla saatan saada sen vielä takaisin tällä viikolla, mikä tietenkin olisi erittäin tervetullutta. Koulun kitarat ovat ihan siedettävässä kunnossa, mutta suosisin enemmän omaa sähkökitaraani. Tämä viikko kokonaisuudessaan kuluu CAB -projektin parissa. Käytännössä viikko on ollut biisien tekemistä uusien ihmisten kanssa, mikä tietenkin on ollut todella hauskaa vaihtelua. Eilisilta päättyi myös jameihin ...