Myöhäisviikon päivityksiä osa 2



Hei taas!

Jälleen on viikottaisen päivityksen aika. Tämä viikko on kulunut jälleen todella nopeasti ja on todella huikeaa ajatella, että vajaan kuukauden päästä olisi tarkoitus lentää takaisin Suomeen.





Ehdottomasti tämän viikon huikein kohokohta oli keskiviikkona oman konsertin soittaminen ja tietenkin tiistaina oman kitaran takaisin saaminen. Treenikertojen määrä bändin kanssa oli tällä kertaa huomattavasti vähemmän, mikä tietenkin etukäteen sai jännittämään tulevaa konserttia hieman enemmän kuin koskaan aikasemmin. Kyseessä kuitenkin oli setillinen omaa musiikkiani yhtä kappaletta lukuunottamatta. Kaikki sujui kuten olin suunnitellut ja olen tyytyväinen keskiviikon konserttiin.


Tällä viikolla olikin viimeiset laulu- ja rotationtunnit. Näistä tuli saatua paljon irti omaan opettamiseen ja etenkin bändiopetusta varten rotation toimi todella hyvänä pohjustuksena ensi vuoden ryhmäpedagogiikkaa varten. Täysin vastaavanlaista pohjustusta muihin instrumentteihin ei ole Kareliassa tarjolla. Plussaa tietenkin oli se, että pääsi soittamaan käytännössä kokonaan muuta kuin pääinstrumenttia ja samalla sai ideoita kappaleita varten, joita tuoda bändiopetukseen. Lisäksi muutamasta instrumentista pidettiin pieni luento, joissa näytettiin yksinkertaisia fillejä tai komppeja, joita hyödyntää pop-/rockmusiikissa.



Ensi viikolla torstaina on tiedossa ensemble iltama, jonka aikana lähes kaikki koulun ensemblet soittavat ohjelmistonsa. Olen soittamassa kahdessa yhtyeessä, joista toinen maisteriopintoja suorittavien kanssa. Tulevat kappaleet tulevat vielä vaatimaan sen verran aikaa harjoittelun parissa, että vielä seuraava kirjoittelu tulee tapahtumaan loppviikosta.

Ensi viikkoon siis ja hyvää vappua! Täällä sitä ei juhlita.

-Teemu


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti lähtövalmisteluja

Lisää valoa !

Intensiivistä viikkoa (osa 2) ja jälkimeininkiä