Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Kohti lähtövalmisteluja

Kuva
Heippa taas ! Viimeiset päivät ovat vielä edessä ennen paluuta Suomeen, joten tähän kirjoitukseen pyrin sisällyttämään osan siitä, mitä lähtövalmisteluihin tulee vielä kuulumaan. Torstaina oli virallisesti viimeinen oppitunti, johon pääsen osallistumaan ennen paluutani Suomeen. Ear Trainingista kirjoitinkin hieman jo viime viikolla ja mielestäni se toimi hyvin vapaasti valittavana kurssina omiin opintoihini. Plussaa tietenkin oli se, että sain myös mahdollisuuden osallistua kahden eri vuosikurssin opetukseen. Perjantaina täällä oli mm. Yellowjackets -yhtyeessä soittanut Bob Mintzer pitämässä masterclassia. Myös hänen soittoaan oli mahdollista päästä kuulemaan illasta paikallisen big bandin kanssa. Etenkin masterclass motivoi viettämään aikaa vielä lisää musiikin parissa ja toimi myös osittain tuttuna muistutuksena. Eilen käytiin asuntolan porukan kanssa katsomassa RC-lennokkeja toisella puolen kaupunkia. Lauantai oli esimerkiksi perjantaihin verrattuna se verran tuu...

Loppusuora jo häämöttää

Hellurei täältä kesäisestä Aalborgista ! Näyttää vahvasti siltä, että tämän kirjoituksen tekeminen venähti joka tapauksessa loppuviikolle, joten näin sopivana pitää sen tämmöisenä vaihdon loppuajan. Sunnuntaina sain vihdoin latauslinkin omaan konserttiini, jonka pidin pari viikkoa sitten. Erityisen hyvää tuossa oli se, että sain todella korkeatasoisen tallenteen omasta konsertistani, jota voin hyödyntää haluamallani tavalla jatkossa. Tässä linkki yhteen kappaleeseen, jonka laitoin Youtubeen : https://youtu.be/1tSvQeUlPw4 Maanantaina olisi vielä ollut kerran yrittäjyysopintoja, mutta ne peruttiin. Tuota tuntia varten olin valmistellut eeppisen EPK:n, mutta näyttää vahvasti siltä, että saan siitä kuitenkin etänä palautetta. Kokonaisuudessaan kyseinen opintojakso on ollut todella antoisa ja antanut uutta näkökulmaa muusikkona selviämiseen. Tämä viikko on pääasiassa kulunut treeniluokassa torstain harjoitellen viimeistä kitaratuntia varten. Nyt loppuajan näyttää siltä, että motiv...

Myöhäisviikon päivityksiä osa 3

Kuva
Hei ! Viikko on jälleen kulunut ja viimein on aika kirjotella kuulumisia tänne blogin puolelle. Aalborgissa taitaa olla kesä jo menossa parhaillaan, sillä aurinkoa ja lämpöä on rittänyt noin viikon verran. Tämän viikon suurimpana koitoksena oli torstaina oleva ensemble konsertti, jossa soitin kahdessa eri kokoonpanossa. Ohjelmistossa oli kappaleita 11/8(Footprints) ja 15/8 (Yesterday) -tahtiosoituksilla, joten konsertissa piti olla hieman skarppina. Molemmat yhtyeet kuitenkin tarjosivat hyvin erityyppisiä haasteita bändisoittamisen kannalta, mikä tietenkin oli todella tervetullutta. Samalla oli myös plussaa päästä soittamaan eri vuosikurssilla olevien opiskelijoiden kanssa. Tänään tuli ennemminkin pidettyä välipäivä soittamisesta ja otettua astetta rennommin, sillä viimeiset pari viikkoa on tullut lähes täydellä teholla aamusta iltaan. Lähdimme nimittäin käymään Blokhusin rannalla, mikä tietenkin oli sangen kaunista katsottavaa. Ensi viikolla päättyykin suur...

Myöhäisviikon päivityksiä osa 2

Kuva
Hei taas! Jälleen on viikottaisen päivityksen aika. Tämä viikko on kulunut jälleen todella nopeasti ja on todella huikeaa ajatella, että vajaan kuukauden päästä olisi tarkoitus lentää takaisin Suomeen. Ehdottomasti tämän viikon huikein kohokohta oli keskiviikkona oman konsertin soittaminen ja tietenkin tiistaina oman kitaran takaisin saaminen. Treenikertojen määrä bändin kanssa oli tällä kertaa huomattavasti vähemmän, mikä tietenkin etukäteen sai jännittämään tulevaa konserttia hieman enemmän kuin koskaan aikasemmin. Kyseessä kuitenkin oli setillinen omaa musiikkiani yhtä kappaletta lukuunottamatta. Kaikki sujui kuten olin suunnitellut ja olen tyytyväinen keskiviikon konserttiin. Tällä viikolla olikin viimeiset laulu- ja rotationtunnit. Näistä tuli saatua paljon irti omaan opettamiseen ja etenkin bändiopetusta varten rotation toimi todella hyvänä pohjustuksena ensi vuoden ryhmäpedagogiikkaa varten. Täysin vastaavanlaista pohjustusta muihin instrumentteihin ei ole ...

Myöhäisviikon päivityksiä osa 1

Hei ! Ainakin tämän ja ensi viikon kirjoittelut venähtävät loppuviikolle, sillä kaikkein intensiivisimmät päivät sattuvat osumaan keskelle viikkoa. Säännöllinen kirjoittelu tänne jatkuu siitä huolimatta. Viime viikko sujui mukavasti pääsiäsloman merkeissä, mutta yllättävintä ehkä oli huomata se, että kaupunki hiljeni lähes kokonaan torstaista maanantaihin. Lauantai oli ainoa poikkeus, mutta muuten ainoa auki oleva paikka sattui olemaan lähin ruokakauppa. Viikonlopun aikana sainkin sävellettyä kasaan kokonaan uuden kappaleen, jonka tulen esittämään ensi viikolla olevassa konsertissa. Sävellysprosessi tapahtui tällä kertaa nuotintamalla suoraan koko kappale nuotinnusohjelmalla. Yleensä olen käyttänyt jotain instrumenttia hieman apuna, mutta tällä kertaa kokeilin vähän erilaista lähestymistapaa. Hieman tässä jännittää etukäteen koko konsertti, sillä alkuviikosta piti vielä tehdä viime hetken muutokset miehitykseen, mutta muuten tällä hetkellä löytyy täysi luotto jokaiseen soittajaan...

Projektihommia 2

Kuva
Heissan ! Tällä kertaa näyttää siltä, että kerkeän jopa kirjoittamaan blogitekstin keskiviikkona, kuten tässä kevään aikana on tapana ollut. Viime viikko menikin yllättävän nopeasti CAB -projektin muodossa. Ruoat, workshopit ja lauantain keikka olivat kaikki äärimmäisen mahtavia. Voisin ehkä tämän tekstin muodossa nostaa esille mainitsemisen arvoisia asioita kyseisestä projektista. Ensinnäkin workshoppien suhteen oli todella hyvää tarjontaa viime viikolla. Omalla kohdalla oli hieman vaikeaa valita, mikä olisi kaikkein hyödyllisintä minulle, mutta lopulta sainkin valittua aika hyvän kokonaisuuden. Torstaina olin lähinnä mukana biisintekijöiden workshopissa ja päädyin sanoittamaan kappaleen. Tekstin jälkeen luonnollisesti vielä on vuorossa melodian, harmonian yms. hahmoittaminen, mutta sen teen tuonnempana. Lyriikkaan olen jopa poikkeuksellisen tyytyväinen. Perjantaina osallistuin vapaamman improvisoinnin ja polyrymien workshoppeihin. Molemmista oli aikaisemmin kokemusta, mutta esi...

Projektihommia

Hei ! Viikko on jälleen mennyt todella nopeasti ja oikeastaan tajusin vasta eilen illalla asunnolle palatessa, että perinteinen keskiviikon blogikirjoitus oli kokonaan tekemättä. Pahoittelut siitä! Vime viikolla kävin ensimmäistä kertaa soittamassa jameissa Tanskassa. Torstain blues jamit olivatkin melko lähellä delta blues -tyyliä, mikä tietenkin oli sangen mukavaa vaihtelua. Tänään onkin tarkoitus mennä sinne uudestaan soittamaan pari kappaletta. Perjantaina vein sähkökitaran huoltoon paikalliseen soitinliikkeeseen, koska yksi kitaran potikka oli aivan liian meluisa. Hyvällä tuurilla saatan saada sen vielä takaisin tällä viikolla, mikä tietenkin olisi erittäin tervetullutta. Koulun kitarat ovat ihan siedettävässä kunnossa, mutta suosisin enemmän omaa sähkökitaraani. Tämä viikko kokonaisuudessaan kuluu CAB -projektin parissa. Käytännössä viikko on ollut biisien tekemistä uusien ihmisten kanssa, mikä tietenkin on ollut todella hauskaa vaihtelua. Eilisilta päättyi myös jameihin ...

Astetta veikeämpi treeniviikko

Hellurei ! Viime viikolla kirjoitettu konserttiputki jatkuikin sitten lauantai-iltaan asti, sillä perjantaina tuli pyörähdettyä pienimuotoisilla festareilla ja lauantaina EP:n julkaisukeikkaa. Molemmista tapahtumista löytyi tämän koulun muusikoita soittamassa ja musiikki tietenkin oli antoisaa. Tämä viikko on käytännössä tarkoitettu esseiden yms. kirjallisten töiden teolle, joten minun kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että ainoastaan ensemble- ja kitaratunnit pidetään. Tänään olikin sitten aamusta bändisoitteluiden vuoro ja siellä sitten vähän vielä hiottiin kuntoon kappaletta, jonka olin itse säveltänyt ja sanoittanut. Odotan, että pääsen soittamaan kyseisen kappaleen toukokuun alussa olevassa konsertissa. Kitaratunnit olivat tänään jälleen uuden opettajan kanssa ja viime viikolla sainkin todella vaikean kappaleen treenattavaksi, jossa riittää vieläkin tekemistä tämän viikon tunnin jälkeenkin. Erityisesti plektratekniikkaa pitää vielä hioa lisää, mutta se paranee yksinkerta...

Kitaraa ja konsertteja

Hei ! Viime kirjoituksesta onkin kulunut poikkeuksellisen, mutta tällä kertaa kerron tarkemmin, mistä viimeiset kaksi viikkoa ovat kokonaisuudessaan koostuneet. Tätä tekstiä kirjoitan parhaillaan ruokatauon yhteydessä. Palataan aluksi puolentoista viikon päähän. Viikonloppu oli leppoisa ja sen myötä jämähdin myös asuntolalle harjoittelemaan. Kyseisen paikan kellarissa sijaitsee vapaasti käytössä oleva "baari", joka tietenkin oli kyseisen viikon sunnuntaina aivan tyhjillään. Tuo tila soveltuikin vallan mainiosti treenikäyttöön. Viime viikosta tuli kuitenkin astetta kiireellisempi, koska opiskelijakonserttien "koeajot" alkoivat ja kestävät tämän viikon perjantaihin asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viimeistä vuotta tutkintoaan suorittavat pääsevät testaamaan viimeisen tutkintokonsertin toimivuutta muutamaa kuukautta ennen varsinaista esitystä. Tämä kaikki tapahtuu koulun kellarikerroksessa löytyvästä pieneltä klubilta vaikuttavassa salissa. Lähes viik...

Kitaraorkesterointia.

Kuva
Heippa taas ! Tämä viikko on pääasiassa menty kitarayhtyeen materiaaliin parissa. Sitä ennen tietenkin on tapahtunut tietenkin paljon muuta. Vielä ei kuitenkaan ole alkanut aurinkoinen ja lämpöisempi kevät täällä Tanskassa, kuten varmaan näistä kuvistakin huomaa. Perjantaina Aalborgissa oli ns. Åbent hus -päivä, mikä käytännössä tarkoitti avointen ovien päivää musiikkitalolla. Jonkin verran koululla vaikutti olevan kaikenlaista mielenkiintoista ohjelmaa tarjolla koulusta kiinnostuneille ihmisille. Myös Tanskan armeija oli tuonut veneensä näytille ja tuohon olisi ollut mahdollista tutustua vielä enemmän. Ja sitten ehkäpä kaikkein mehukkaimpaan aiheeseen! Tällä viikolla saapui Göteborgista Ulf Bandgren ja hänen kolme oppilasta. Kitaristin näkökulmasta tämä toi todella mielenkiintoista ohjelmaa tälle viikolle, sillä kitaristit oli jaettu kahteen eri yhtyeeseen, joissa sitten soitettiin sovituksia kitarayhtyeelle. Ts. meistä muodostui 6- ja 7-henkiset yhtyeet. Lisäksi tii...

Lisää valoa !

Kuva
Moi täältä aurinkoisesta Aalborgista ! Kevään merkkejä rupeaa näkymään Tanskassa joka päivä enemmän ja etenkin valoisammat päivät ovat olleet mahtavia. Tänään ehkä ääripään esimerkkejä oli havaittavissa, sillä aamulla satoi vettä, iltapäivällä lunta ja muutaman tunnin päästä siitä paistoi jo aurinko. Viikonloppuna tulikin palailtua aktiivisemman harjoittelun pariin. Tällä hetkellä vaikuttaisikin siltä, että keskimäärin tulee käytettyä huomattavasti enemmän aikaa musiikin parissa kuin moneen vuoteen. Ammattitaidon kehittämistä varten tämä tietenkin on merkittävässä roolissa, sillä tulevaisuudessa ei välttämättä tule samanlaista mahdollisuutta keskittyä pelkästään oman muusikkouden kehittämiseen. Etenkin viimeisen parin viikon aikana olen miettinyt enemmän vaihtoehtoja itseni työllistämiseksi Suomessa musiikin parissa siten, että musiikin soittaminen olisi merkittävimmässä roolissa. Käytännössä tämä tarkoittaa omien projektien suunnittelua ja luonnostelua, mutta niistä sitten...

Intensiivistä viikkoa (osa 2) ja jälkimeininkiä

Kuva
Noniin ! Jälleen keskiviikko ja on aika kertoa hieman kuulumisista Tanskassa. Viime viikolla kirjoittelin tunnelmia intensiiviviikosta (Ensemble week / Symposium) ja jälkikäteen tuntuu vielä siltä, että tuosta olisi hyvä kertoa lisää. Valitettavasti kuvia en muistanut ottaa lainkaan loppuviikon aikana, joten pahoittelut siitä! Keskiviikon ja torstain konsertit olivat kokonaisuudessaan todella huikeita ja erittäin positiivisena yllätyksenä tuli biisintekijöiden konsertin taso, jossa opiskelijat olivat hyödyntäneet elektronisen musiikin elementtejä luovalla tavalla. Opettajien konsertit olivat luonnollisesti todella huikeita. Torstaina meidän yhtye soitti free jazzia vajaan 30min setin verran siitä jäi ihan hyvät fiilikset. Kappaleissa onneksi oli hieman kirjoitettuja osuuksia, joten täydellistä vapautta soittamisen suhteen ei sentään ollut. Samalla oikeastaan tuli esiinnyttyä ensimmäistä kertaa Tanskassa ja testattua viime vuonna ostetun kitaran toimivuus keikkatilanteessa. H...

Viikko vapaamman jazzmusiikin parissa.

Kuva
Moi! Tällä kertaa kirjoittelen blogia Tanskan Roslevista, jossa tämän viikon yhtyesoittoleiri pidetään. Muutosta aikaisempiin kirjoituksiin tulee vain siinä muodossa, että kirjoitan tämän tekstin pienemmissä erissä ennen varsinaista julkaisemista. Lauantaina kävin katsomassa bändikilpailua, jossa kaksi jazzyhtyettä otti mittaa toisistaan. Illan esikarsinnat voittikin pääasiassa vaihtokouluni opiskelijoista muodostettu bändi. Täytyy kyllä myöntää, että todella kovia soittajia olivat! Tuomaristo varmasti joutui tekemään todella vaikean valinnan, sillä molemmat bändit olivat ottaneet kokonaan erilaisen lähestymistavan musiikkiin. Konservatorioporukka soitti modernia jazzia, jossa oli selkeästi panostettu sovituksiin ja sävellyksiin isohkolle yhtyeelle. Toisella bändillä taas oli free jazzia muistuttava lähestymistapa musiikkiin pienemmällä kokoonpanolla. Maanantaina alkoikin tämän lukukauden ensimmäinen intensiivinen viikko, joka toteutetaan yhteistyössä RAMA:n Aarhusin ...

Repo on löytynyt!

Kuva
Terve vaan! Viikko jälleen mennyt hurjan nopeasti opiskellessa ja poikkeuksellisesti viikonloppu tuli otettua astetta rennommin pelaamisen ja Netflixin katsomisen muodossa. Indiana Jonesit oli hyviä! Sunnuntaina tietenkin oli palauteltava mieleen maanantain bänditreenien materiaalia, joka oli minulle haastavaa kikkailua eri tahtilajeissa. Seuraavan kuvan otinkin hieman ennen maanantain bänditreenejä. Maanantain jälkeen on oikeastaan arjen rutiinit ruvenneet kulkemaan sujuvasti. Tällä viikolla huomasin, että olen aikaistanut koululle lähtöä sen verran, että olin jo klo 7.40 valmiina aloittamaan pianon ääressä bossan harjoittelemisen aamukahvia nautiskellen. Yleensä koulupäivinä olen lopetellut treenaamisen viiden tienoilla, jotta kerkeän vielä tekemään salijumpan ennen asuntoani lähellä olevan punttisalin sulkemisaikaa. Tällaista arkea pyöritellessä olen huomannut, että tarpeeksi pitkät yöunet ja terveellisesti/useasti syöminen on todella suuressa roolissa jaksamisen kannalt...

Musisointi on kivaa.

Kuva
Hejsan ! Jälleen on viikko kerennyt vierähtämään musiikin opiskelemisen parissa ja kirjoittelen tänne hieman, mitä tuossa ajassa on kerennyt tapahtumaan. Torstaista tulikin todennäköisesti yksi tämän lukuvuoden tai -kauden pisimmistä päivistä, vaikkakin karsittavaa varmasti aikataulusta löytyisikin. Kyseisestä vuorokaudesta tuli pitkähkö, koska aamulla osallistuin etänä Suomessa tapahtuvaan pedagogiikkakurssiin, joka alkoi Tanskan aikaa klo 7.30. Halusin varmistaa mahdollisimman pitkän osallistumisen luennolle, joten päätin etsiä koululta treeniluokan seitsemän maissa(ts. herätys klo 5.45 ja lähtö n. klo 6.30 asunnolta). Päivää myös pidensi se, että dropboxiin oli tullut uusi editointisessio, joten se täytyi myös hoitaa alta pois. Torstaille osui myös kerran kuukaudessa olevat jazzjamit, joten nekin tuntui välttämättömältä katsastaa illan aikana. Klo 01.00 sain lähetettyä oman osuuteni editointisessiosta takaisin ja sitten vähän unta ennen seuraavaa ear training -tun...