Kohta mennään !



Noniin !

Puolen viikon päästä olisi lähtö edessä kevätlukukaudeksi Tanskan Aalborgiin vaihto-opiskelun merkeissä. Kolmannen vuoden opinnot Karelia-ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi menossa ja vastaanottavana kouluna toimii Royal Academy of Music. Tähän blogitekstiin ajattelin kasailla hieman lähtötunnelmia.

En varmaan olisi reilut 10 vuotta sitten ensimmäisille ryhmäkitaratunneille mennessäni uskonut, että tulisin jatkossa opiskelemaan korkeakoulussa musiikkia ulkomailla. Joutsassa nimittäin rytmimusiikin harrastajia ei tietääkseni pahemmin ollut musiikkikoulun puolella minun lisäksi. Erityisen suuri kiitos tässä vaiheessa mielestäni kuuluu ensimmäisille kitaransoiton opettajilleni, jotka loivat minulle hyvän pohjan musiikin opiskelua varten tulevaisuudessa.



Syksyn aikana tuntui, että järjestelyjä riitti ihan mukavasti vaihdon mahdollistamista varten. Tekemistä riitti apurahojen ja sähköpostien kirjoittelusta myös isoihin projekteihin, kuten Rytmihäiriköiden levyn äänitysviikonloppu ja Joensuusta poismuutto vaihdon ajaksi. Samalla opiskeleminen, pääinstrumentin harjoittelu ja harrastukset oli kivaa vaihtelua. Loppurutistus tuli tehtyä vielä muutamaa päivää ennen joulua orientaatiotehtävien (2op) muodossa, kun muutto oli suoritettu alta pois.




Aalborgiin lähteminen jännittää tällä hetkellä todella paljon, mutta onneksi asiat, jotka ovat mietityttäneet todella paljon vielä kuukausi sitten ovat järjestyneet todella hyvin. Asunnon löytäminen oli ehkä vaikeinta, mutta sekin järjestyi paikallisesta opiskelija-asuntolasta. Matkustaminen itsessään Kööpenhaminaan ja sieltä Aalborgiin tulee olemaan todella mielenkiintoinen, sillä en ole ulkomailla yksikseni käynyt aikasemmin. Hieman on onneksi tullut jo Tanskan kielikurssia hyödynnettyä, mutta ei ihan mestariksi asti ole tullut kehityttyä.


Koulun suhteen odotan todella paljon, että pääsen kehittämään yleistä muusikkoutta
mahdollisimman monipuolisesti. Karelian opintoihin verrattuna keväällä tulisi olemaan enemmän pää- ja sivuinstrumenttitunteja sekä lisäksi kursseja, kuten Ear training, Rhythmic Training ja yrittäjyysopinnot.




Pakkailussa ei onneksi ole ollut mitään erityisen suurta stressiä. Tärkeintä on ollut välttämättömyyksien miettiminen. Soittimien suhteen kävi niin, että akustinen kitara ja kova laukku sähkökitaralle saapui matkaa varten eilen ja koko syksyn takuuhuollossa ollut sähkökitara tuli viime viikolla. Hieman jäi viime hetkelle noiden saapuminen, mutta onneksi ei tarvinnut siirtyä varasuunnitelmaan. Nyt löytyy vaihtelua soundien suhteen ja on mahdollista työllistää opparia, joka tulee käsittelemään erilaisia kitaran vireitä biisinteossa. Tässä vaiheessa helpottaa paljon, kun toinen kitara on ns. standardissa vireessä.


Syksyllä tuli ostettua lukemista The Real Bookin ja The Real Jazz Solos Bookin muodossa. Ajattelin kevään tavoitteeksi asettaa jazzin ihmeelliseen maailmaan perehtymisen ja noiden sisältö varmasti auttaa siihen. Siskolta sain vielä joululahjaksi Mark Levinen drop 2-sointuja käsittelevän pianokirjan, joten siinä sitten riittää soittotunneillekin ihmeteltävää.

Ensi viikolla sitten luvassa tekstiä Aalborgista ja matkasta sinne.

-Teemu




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti lähtövalmisteluja

Lisää valoa !

Intensiivistä viikkoa (osa 2) ja jälkimeininkiä